Haikeutta ilmassa

with 7 kommenttia

Syksy maalaa jo maisemaa ruskan sävyihin ja tuulessakin on tuntunut viileyttä. Useina aamuina on herätty upeisiin sumuihin, joiden läpi on kuulunut hanhi- sekä kurkiaurojen haikeat sävelet. Silti mieli vetää merelle etenkin niinä upeina syyspäivinä, jolloin kuulas aurinko on vielä lämmittänyt ihoa. Tänä syyskuun … Read More

Muinaistulien yö

with 2 kommenttia

Elokuun viimeinen viikonloppu tarjosi meille mahdollisuuden veneilyyn. Sateet ja ukkoset olivat väistyneet loppuviikolla, lisäksi Pikku merimiehen isovanhemmat olivat lupautuneet hoitajiksi, niin että me (Kippari ja Vedenneito) pääsisimme ihan kahdestaan merelle – pitkästä aikaa. Loppuviikolla Vedenneito bongasi netistä Muinaistulien yö -tapahtuman, joka vaikutti … Read More

Gåsgrundin kallioilla

with Ei kommentteja

Edellisestä meriretkestä oli kulunut aivan liian kauan, koska töiden alkamiskiireet ja tuuliset säät olivat pitäneet Aavan miehistön maissa. Tämä elokuinen sunnuntai-iltapäivä kuitenkin lähetti kutsun mereltä ja päätimme tehdä pikaisen iltalegin Gåsgrundiin. Toinen syy oli Aavan keltaisen pohjan pesu Suomenojalle tulleen venepesufirman … Read More