Uudet tuulet puhalsivat

Uudet tuulet puhalsivat

with Ei kommentteja

Jostain se tarttui hiuksiin, tuiversi niitä voimakkaasti. Toi tuoksun kaukaisilta meriltä, kuiskali korvaan tarinoita ja kohisi suurten aaltojen voimasta. Kuljetti kevyesti vanhoissa muistoissa, joissa meri oli tyyni ja vene lipui aalloilla kuin hellä käden kosketus iholla. Lopulta pärskäisi suolaisen suudelmansa ja katosi pakkasen selän taakse heleästi naurahtaen, jättäen syvän kaipuun. Meren kutsu.

Vuosi sitten tammikuun pakkasten pakottaessa takan lämpöön, kävi meren kutsu, kuten aina valoisten aamujen herätellessä toivetta keväästä, uuden alusta. Samalla nousi ajatuksiin myös toive uudesta Aavasta; enemmän tilaa, Pikku merimiehelle oma kajuutta, suljettava vessakoppi, ehkä suihkukin, meille aikuisille kunnon keulakajuutta… Istumme vierekkäin sohvalla, kännykät kädessä, Nettivenettä tutkitaan taas… Onko meillä rahaa, ihan hullu ajatus, jospa kuitenkin…

Lopulta se unelmien vene löytyi, mutta joku toinen ehti ensin – pettymys. Kunnes toiveisiin vastattiin, venekauppiaalla olikin tarjolla toinen, täysin erilainen kuin olimme ajatelleet, mutta tutustumiskäynti muutti ajatukset salamannopeasti. Asioilla oli jälleen tapana järjestyä ja näin Aava III löytyi.

Kevät meni vakavassa merikuumeessa; jäiden lähtöä odotellessa ja reittisuunnitelmia pohtiessa. Jännitti, miten pärjäisimme uuden reilusti isomman veneen kanssa, olisiko rantautuminen haasteellista vai toisiko veneen paino varmuutta, kuten jo edellisen vaihdon kanssa oli käynyt.

Aava III, joka on mallia Galeon 330 fly, laskettiin vesille juuri ennen vappua. Neitsytmatka tehtiin Mustikkamaalta Suomenlinnaan, jossa perinteiseen tapaan vietimme tämänkin vapun. Ystäviä ja sukulaisia kävi tutustumassa uuteen kesäkotiimme, juhlittiin ja iloittiin kevättä, uuden alkua. Valimo tarjosi parastaan; hyvää ruokaa ja juomaa, Suomenlinnan suolakurkkujen loistavan vappukeikan ja iloista seuraa.

Kevät 2018 sisälsi paljon kauniita kevätpäiviä, joten vietimmekin lähes jokaisen viikonlopun merellä. Toukokuu kun on saaristossa kiehtovaa aikaa, koska merilinnut kokoontuvat suuriin parviin; on haahkoja, alleja, haikaroitakin – liverrystä ja kujerrusta, haahkaparvien ”haukuntaa” ja tyyniä kevätiltoja sekä kirkkaita aamuja. Lisäksi hyttysten ja muiden pörriäisten määrä on minimissään, joka sekin ilahduttaa luonnossa liikkuessa.

Äitienpäivän viikonlopusta muodostui koko kauden kannalta merkittävin, koska silloin vierailimme Järvön saarella Porkkalan ulkosaaristossa. Saaren lounaiskärki on Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen ylläpitämä, sen lisäksi saarelta löytyy myös yksityismökkejä, mutta suurinta osaa saaresta hallitsee Puolustusvoimat ja paikkojen ylläpitäjänä toimii Suomenlinnan Rannikkotykistökilta.

Äitienpäivän aamu valkeni Järvössä tyynenä, auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Istuin Aavamme salongissa Kipparin laittamaa aamupalaa nauttien. Pikku merimieskin veteli vielä unia omassa punkassaan. Katselin ikkunasta aavalle merelle, yli sileiden kallioiden ja keltaisen kaislikon – yhtäkkiä kallioiden yli liikkui rauhallisesti peura, sen hahmo piirtyi tummana siluettina vasten täydellistä maisemaa – parempaa äitienpäivälahjaa en olisi voinut luonnolta toivoa.

Alkukesän aikana teimme useita meriretkiä Vallisaareen, Suomenlinnaan, Järvöseen ja Espoon pursiseuran tukikohtaan Epsnääsiin.

Vallisaaresta muodostui jo aiempinakin kausina yksi Helsingin edustan suosikkikohteista, läheisen sijainnin ja erityisesti sen luonnon kauneuden takia. Saaren palvelut ovat myös kehittyneet avaamisen jälkeen ja siellä järjestetään tapahtumiakin, joista etenkin muinaistulien yö/ venetsialaiset on meidän suosikkimme.

Vallisaaren historia on osittain myös hyvin surullinen ja Pikku merimies aina kovasti kyseleekin siitä; kuka se päätön eversti oli, mikä on tuo Kuoleman laakso, mitä saarella tapahtui 1937 ja miksi.

Toukokuun lopun sää oli jo kesäisen lämmin, kun eräänä viikonloppuna nautimme Vallisaaren Jäätelöpajalla pajan poikien uutuutta, superhyvää ja raikasta lonkerosorbettia – Pikku merimies sai luonnollisesti jotain muuta herkkua. Viilentävän hetken jälkeen lähdimme tutkimusmatkalle.

Pääreitiltä poikkeava polku oli tällä kertaa auki ja lähdimme kapeampaa polkua pitkin kohti lampea kulkien läpi kaaritunnelin, josta johtaa myös reitti lepakkojen maailmaan. Lammen kallioille päästyämme bongasimme ensin piisamin, joka ui kiireellä rantakasvillisuuden joukosta kohti lammen selkää. Hieman sen jälkeen rantaruovikossa kahisi taas ja rantakäärme uiskenteli lammen rannassa. Toiselle puolelle lampea kierrettyämme löysimme rantavedessä mönkiviä rapuja. Illan tullen teimme vielä kävelyn Kuninkaansaaren puolella, jossa on mahdollista nähdä joskus hirviäkin uivan Santahaminaan johtavan Haminansalmen yli.

Suomenlinna (joka on myös Unescon maailmanperintökohde) on toinen lempi kohteemme, jossa vietämme usein viikonloppuja niin alku- kuin loppukaudestakin. Saarten menneisyys on niin kiehtova ja ajan kerrostumat voi aistia kaikkialla. Historiallisten rakennusten ja linnoitusten sekä vanhojen suurten puiden välissä on jotenkin äärimmäisen rauhoittavaa kävellä, etenkin aamuisin ja iltaisin, jolloin suurimmat turistilaumat ovat jo matkanneet takaisin mantereelle lautalla.

Pikku merimiehen mielestä Suomenlinnan parasta antia taitaa kuitenkin olla lukuisat Pokémon Go salit ja pokestopit sekä tietysti vierasvenesataman Valimon pasta carbonara. Suomenlinnassa tuleekin tehtyä useiden tuntien pituisia kävelyretkiä pokemonien metsästämisen parissa, koska koko perheemme on hurahtanut sen peluuseen.

Suomenlinnassa tapaa usein myös tuttuja veneilijöitä ja iltaa istutaan monesti isommallakin porukalla ”merimiestarinoita” kertoillen. Kevään kiinnostavimmat matkakuvaukset tarjosivat varmasti S/Y Stella Polariksen miehistö, joihin tutustuimme juurikin Suomenlinnassa, jolloin he olivat juuri palanneet parin vuoden purjehdukseltaan Välimereltä.

Juhannuksen, tuon keskikesän räntäsateiden… eikun, yöttömän yön juhlan vietimme Järvön saarella myrskytuulen puhallellessa avomerellä 21m/s. Juhannuskokko jäi sytyttämättä, mutta myrskystä ja syksyisestä säästä huolimatta tunnelma oli lämmin – lapset ja aikuiset yhdessä, naurua ja rentoa yhdessäoloa. Juhannuspäivänä katettiin pitkät pöydät ulos aurinkoon ja söimme yhteisen brunssin, johon kukin venekunta oli tuonut herkkuja nautittavaksi.

Kauden 2018 alkuun sisältyi näiden positiivisten kokemusten lisäksi myös paljon hikisiä t-paitoja ja läjäpäin voimasanojakin, koska Aava III osoitti meille käytön myötä sanonnan ”moni kakku päältä kaunis” olevan varsin tosi. Näistä ähinöistä konehuoneessa Kippari kirjoittanee ihan oman postauksensa. Lisäksi kirjoitamme myöhemmin vielä koonnin kuukauden pituisesta merilomasta, jonka teimme Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla.

Tammikuussa 2019 pakkasen paukutellessa nurkissa,

Vedenneito

Leave a Reply