Toukokuun lopun tuuli puhalteli navakasti etelästä, kun ylitimme Kukisalmen Vallisaaresta Kuninkaansaareen (ent. Bockholmen). Täälläkin luonto häikäisi monimuotoisuudellaan ja koskemattomalla kauneudellaan. Maasto oli Vallisaarta mäkisempi ja polut hieman hankalampia rattailla liikkumiseen. Onneksi Pikku merimies juoksentelikin saaren poluilla eikä valitellut väsymystään, koska niin paljon mielenkiintoista tutkittavaa löytyi saarelta.

 

 

Ensimmäinen vaikutelma oli hobittien maailma nurmikattoisine rakennuksineen, kunnes ajatukset veivät Kolmannen valtakunnan aikaa; tähän kai johdattelivat 1880-luvulla rakennettu tykkirintama ja ammusluolat sekä holvatut ammushuoneet, kuin kaasukammioita olisi katsellut. Toisen maailmansodan aikaan saarella olikin saksalainen tutka-asema. Nykyään saarella asustaa niin saukkoja kuin huuhkajiakin muun monipuolisen eliöstön lisäksi. (http://www.aarresaaret.fi/?page_id=14)

 

 

Tämänkin saaren historia on sotaisia ja hieman kuninkaallinenkin nimestä päätellen, joka juontaa juurensa Kustaa III:n Viaporin vierailuun vuonna 1775. Saari on myös toiminut Viaporin kapinallisten keskuspaikkana vuonna 1906 ja Suomen toisen ensimmäisen ilmantorjuntatutkan, Würzbur Freyan eli Raijan, kotina sekä merivartioasemanakin vuosina 1956-80. (Löfgren K-E. & Saloranta P. 2014: 75).

Viaporin kapinan ”suuri räjähdys ja tsaarin laivaston tulitus päättivät luutnanttien Jemeljanovin ja Kohanskin johtaman vastarinnan. Yhteenotossa kaatui satoja kapinallisia. Taisteluun osallistui myös kapteeni Kockin johtamia Helsingin punakaartilaisia. – – Kuninkaansaaren metsät vahingoittuvat pahasti Viaporin kapinan taisteluissa. Seuraavan 100 vuoden ajan saaren luonto sai kehittyä vapaasti.” (http://www.aarresaaret.fi/?page_id=14)

 

 

Kuninkaansaaren tunnelmassa on samanlaisia menneen ajan kaikuja, kuin Vallisaaressakin. Joihinkin vanhoihin rakennuksiin pääsee kurkkaamaan sisään tai jopa kävelemään niissä. Näissä aika pysähtyy; kaukana näön äärirajoilla, toisessa aikapoimussa on savua ja tulta, kuuluu menneiden tykkien pauke ja sotilaiden hengästyneet äänet.

 

 

Rakennuksissa on vuosilukuja ja kirjoituksia, jotka jäävät kutkuttamaan mielikuvitusta. Kuka ne kirjoitti, mitä niissä oikein lukee ja minkälaisia tarinoita sekä kohtaamisia ne kantavatkaan mukanaan. Eräs kirjoitus onkin herättänyt Facebookissakin keskustelua ja tulkintoja, niistä voit lukea täältä enemmän: https://www.facebook.com/Aarresaaret/photos/a.465772230132005.102332.440258532683375/1178769312165623/?type=3&theater

 

 

Saaren Santahaminan puolella on kaunis poukama, josta myös hienohiekkainen uimarantakin löytyy. Uimarannalle tosin ei kulje polkua, vaan sinne on laskeuduttava rantapengertä pitkin. Pikku merimies todella nautti pienten jalkojen tunkemisesta vaaleaan hiekkaan ja viileä merivesi sai aikaan monia ilon kiljahduksia. Meitä ilahdutti myös isokoskelo pienine poikasineen, joista yhdessä oli selvästi merikapteenin verta – niin uljaana pikkuinen untuvikko istui mamin selässä.

 

 

Jos jotain näiden saarten kävijöiltä toivoisi, olisi se luonnon erityinen kunnioittaminen; kulkeminen vain merkityillä poluilla ja koskemattomuuden säilyttäminen. – Poimitaan ne kauniit kukat ja kasvit kameran kennolle/ filmille ei käteen. Annetaan rauha saarten eläimille, eliöstölle ja myös menneiden aikojen muistomerkeille ja muille ajan kerrostumille.

_______________________________________

Lisätietoja Vallisaaresta ja Kuninkaansaaresta:

http://www.luontoon.fi/vallisaari/vieraile

Kuninkaansaari

 

Lähdekirjallisuus

Löfgren K-E. & Saloranta P. 2014. Saariston kätköissä. Karttakeskus. Helsinki.