Kohti uutta vuotta

with 10 kommenttia

Vanha vuosi on jäämässä taakse ja uusi kolkuttelee jo ovella. Talvikin on saapunut Jäämereltä puhaltaneen luoteistuulen myötä, mutta Suomenlahti ei vielä ole jäässä eikä täällä etelässä ole lumipeitettä nimeksikään.

 

Kotipihan jäinen tammenlehti

 

Tänään 28. joulukuuta pakkanen kipristelee jopa -10 asteessa ja talven kaunis kalpea valo värjää kuuraista maisemaa. Saaristomerellä joku päätti kauden vasta eilen nostaen veneen ylös, kun kuulemma kelit alkavat nyt olla liian hyiset veneilyyn… Meidän kausi päättyi tosin turhan aikaisin syysloman aikaan lokakuussa, koska vielä marraskuussakin sosiaalisessa mediassa näkyi muutamia upeita syystalven rasvatyynen meren aurinkoisia kuvia.

Blogimme viettänee nyt muutaman kuukauden hiljaiseloa, mutta talvihorroksesta herätään viimeistään helmikuussa, jolloin venekuumetta ja tulevan kauden suunnitelmia herätellään Vene 16 Båt –messuilla, joista varmasti teemme oman koontimme tänne.

Lämmin kiitos teille kaikille blogiamme seuraaville vanhoille ja uusille lukijoille. Koko Aavan miehistö haluaa toivottaa teille kaikille meren ja veneilyn ystäville: Suotuisia ja onnekkaita tuulia vuodelle 2016!

 

Tänä iltana,

uuden vuoden kynnyksellä,

kuiskasin pienen toiveen:

Anna ystävälleni kaikkea hyvää tulevaan vuoteen!

Anna tähti oppaaksi eteenpäin johdattamaan,

kuu tietä valaisemaan ja aurinko lämpöä antamaan.

Anna iloa päiviin, anna uskoa ihmeisiin, anna enkeleitä rinnalle kulkemaan.

Hyvää uutta vuotta!

10 Responses

  1. Taru
    | Vastaa

    Onnellisia tuulia ensi vuodelle! Ja leppoisaa talvihorrosta, vaikka veneilykauden alkamisen odotus on varmasti mielessä. Mutta se odotus tullaan palkitsemaan, kevätaurinko sen tietää :)

    • Vedenneito
      | Vastaa

      Kiitos samoin! Nautitaan tosiaan vielä saapuneesta talvestakin, vaikka kesähän se on aina mielessä ;)

  2. Ansku
    | Vastaa

    Kiitos samoin teille oikein Hyvää ja Antoisaa Uutta Vuotta!

    Merellä tuulee, aallokko kuiskaa.
    Vuosi vaihtuu, sua tahdon muistaa.
    Tuttavat tulevat ja menevät,
    ystävät ovat ja pysyvät!

    • Vedenneito
      | Vastaa

      Kiitos kauniista runosta Ansku <3 Toivottavasti vuosi 2016 tuo tullessaan monia onnellisia asioita teillekin!

  3. Merenneito
    | Vastaa

    Hyvää uutta vuotta ja uutta kautta 2016 teillekin! Koitetaan saada vaikka joku bloggarikokoontuminen aikaiseksi venemessuille. (Tosin tiedän jo nyt, että vain se messujen viimeinen viikonloppu 20-21.2. on itselleni mahdollinen)

    • Vedenneito
      | Vastaa

      Kiitos samoin Merenneito! Olisi todella kiva tavata teitä kaikkia veneilybloggareita messuilla!!! :)

  4. tahden yhden tahden
    | Vastaa

    Hyvää uutta Vuotta 2016 ja lakavaa hienoa veneily kautta. viimeisenä venemessu viikonloppuna ollaan menossa messuille.

    Kohta päästään jäälle kävelemään, luistelemaan taikka hiihtelemään. Voidaan nauttia rakkaasta vesi elementistä myös talvella.

    • Vedenneito
      | Vastaa

      Kiitos samoin! Talvi on tosiaan kaunista aikaa, etenkin kun marraskuun mustuudesta siirrytään talven ihanaan valoon ja lumeen – sitä odotellessa ;)

  5. Katinka
    | Vastaa

    Ihanaa ja onnellista uutta vuotta myös teidän venekunnalle. Tuokoon uusi vuosi tullessaan terveyttä, iloa ja onnea sekä ennen kaikkea turvallisen ja upean veneilykauden. Mukavaa on ollut teidän matkassa mukana <3!

  6. Vedenneito
    | Vastaa

    Lämmin kiitos Katinka ja kaikkea hyvää myös teidän perheellenne! <3

Leave a Reply