Keskikesä on nyt taittunut kohti pimentyviä iltoja, mutta todelliset kesäpäivät ovat onneksi vielä vasta edessäpäin. Ensimmäisiä merkkejä kauan odotetusta lämpöaallosta saatiin yllättäen jo juhannuksena ja sen jälkeisenä sunnuntaina, jolloin merelläkin päästiin lähemmäs + 20 asteen lämpötiloja. Mantereen puolella oli toki vielä hellivämpää, mutta myös vesillä laskettiin kuomu alas ja nautittiin kesästä iholla.
Koska juhannus sujui meillä sisämaassa ystäväperheen seurassa halusimme päästä vesille heti kun siihen ilmojen puolesta tarttui mahdollisuus. Sunnuntaina päätimme tehdä päiväretken lännen suuntaan joko Kaparenille tai Stora Brändön saarelle.
Merellä puhalsi pieni lounatuuli, mutta matka taittui kuomu alhaalla kauniista säästä nauttien. Kaparenille saavuttuamme sen ns. laguunissa oli melko paljon veneitä poijuissa ja tuuli otti suoraan laguunin sisälle, joten päätimme jättää kalliorantautumisen. Matka jatkui kohti länttä ja Stora Brändötä. Taivaanrannassa oli utuinen näkymä ja pohdimmekin jo josko kyseessä olisi vain utua, vaiko jopa merisumu nousemassa.
Vastaus pohdintaamme tarjottiin jo Stora Brändön lähellä, kun sakea merisumu nousi vauhdilla Brändöklackarnanin ylle kadottaen muut kauempana olevat saaret ja horisontin paksun vaippansa alle. Kiinnitimme Aavan kiireellä yhteen saaren edustan poijuista, koska ajattelimme merisumun nousevan päällemme ja näin emme ehkä voisi rantautuakaan kalliolenkkeihin sakeassa sumussakaan.
Stora Brändön laituri on edelleen talven jäiden jäljiltä poissa ja uusi laituri saadaan toivottavasti pian paikoilleen. Saarella on kiinnityslenkkejä niin itä- ja länsi- kuin luoteispuolellakin ja poijuja laiturin lähellä. Hetken sumua seurattuamme päätimme siirtyä itäkallion kiinnityslenkkiin, koska sumuvaippa ei noussutkaan kokonaan saaremme ylle. Pikku merimiehellä oli jo kiire päästä saaren kallioita tutkimaan… Onneksi rantautumisessa saimme ystävällisesti apua toisen veneen kipparilta. Nämä rantautumiset pikkumiehen ”minä haluan” -kohtauksen keskellä ovat varsin verenpainetta nostavia, mutta tästä sentään selvittiin vähemmällä sykkeellä.
Kippari jäi Aavalle ankkuriköyttä kiristelemään, kun Pikku merimies jo kirmasi pitkin kallioita tutkien niille muodostuneita vesilätäköitä, kasveja ja oksanpätkiä. Maisema oli utuisen kaunis, auringon luodessa valoaan sumuverhon takaa. Ilman lämpötila laski sumussa ja kosteus tuntui iholla selkeästi. Kuvaamisen kannalta olosuhteissa tapahtui muutos valon siivilöityessä sumupilven läpi – huomasin, että ISO-arvoa olisi pitänyt säätää (en ehtinyt, kun oli vähän valvottavaakin toiselle silmälle…), koska nyt muutamassa kuvassa näkyy pientä ylivalottumista.
Merisumu on ilmiönä mielenkiintoinen; sillä tarkoitetaan advektio- eli siirtymäsumua, joka saapuu mereltä rannikolle hiljalleen päivän aikana – kirkas päiväkin voi muuttua harmaaksi sumun myötä. Tieteellisesti katsottuna kyseessä on pilvi, joka ulottuu meren pinnalle, syntyen veden yläpuolella ja levitessään mantereelle se tasoittaa eri alueiden välillä sijaitsevia lämpötilaeroja.
Ilmiö on tyypillinen juuri alkukesällä ja keväälläkin, jolloin ilma on usein merivettä lämpimämpää. Siirtymäsumusta on kyse, kun kostea ilma liikkuu vaakatasossa. ”Syntytavalle on ominaista se, että mantereelta virtaa lämmintä kosteaa ilmaa kylmälle merelle. Alimpien ilmakerrosten viilettyä kehittynyt alapilvi alkaa kuitenkin monesti kulkea veden päältä rannikolle tuulen kuljettamana.
Ilmavirtauksilla onkin hyvin tärkeä osa siinä, minne merisumu liikkuu ja miten kauan se säilyy. Sumu ei yleensä hälvene rannikolla ennen kuin tuulen suunta muuttuu”. (http://tieku.fi/luonto/meteorologia/mista-merisumu-tulee)
Sumu alkoi vetäytymään takaisin merelle ja me siirryimme lounaan pariin. Juhannuksesta oli jäänyt nakkipaketti ja pakkasesta löytyi hot dog -sämpylöitä mukaan, lisäksi nappasimme lähikaupasta Caesarsalaattia kyytipojaksi. Hodarit osoittautuivat mainioksi grillievääksi, kun molemmat voi grillata vaikka avotulella ja väliin laittaa jokaiselle omat mieluisat täytteet. Stora Brändöllä onkin useita kivoja grillipaikkoja, joista valita. Itse otimme venettä lähinnä olevan avonuotion, jossa edellisten jäljiltä oli vielä hyvä hiillos odottelemassa.
Lounaan jälkeen tutkimme ja valokuvasimme saaren itärantaa sekä ihmettelimme kaunista merisumua. Kaukaa mereltä kuuluivat laivojen sumutorvien huumaavat äänet. Merisumu näytti tosiaan jo aiemmin vetäytyvän poispäin, mutta hetken päästä alkoi uusi sumurintama nousemaan. Pikku merimies oli väsynyt ja halusi päiväunille, joten Kipparin päätöksellä lähdimme takaisin Aavalle. Vedenneitoa hieman mietitytti nouseva sumurintama, mutta sen eteneminen ei ollut yhtä nopeaa kuin edellisen, joten päätimme lähteä matkaan.
Matkalla olikin paljon veneitä sisäväylää matkaamassa; juhannuksen paluuliikennettä. Moni vene tuli ulkomeren sumusta kohti rannikkoa ja Helsingin suunnalla sumurintama näytti vieläkin sakeammalta. Kotisatamaan pääsimme kuitenkin turvallisesti ja arvatkaa kuka nukahti heti autoon… :)
________________________
Tässä vielä kuva merisumusta horisontissa etenemässä kohti rannikkoa:
TIETOVINKKI! Jos oikein sakeaan merisumuun joutuu, niin kannattaa toimia seuraavasti:
”Kun näkyvyys on rajoitettu tai kun ollaan sumussa, on nopeuden hallinta erityisen tärkeätä. Nopeus on laskettava niin alhaiseksi, että ruorissa oleva saa veneen pysähtymään vähintäänkin näkyvyysrajan sisällä, mutta tämäkään ei aina riitä. Esimerkiksi kun kaksi alusta yllättäen havaitsevat sumussa ajavansa törmäyskurssilla keulat vastakkain, nopeammankin tulee voida pysäyttää aluksensa keskinäisen etäisyyden puolivälissä! Heikon näkyvyyden vallitessa on siksi noudatettava äärimmäistä varovaisuutta.
Vastuullinen veneilijä ei lähde vesille sumussa ja keskeyttää matkanteon sisäisillä kulkuvesillä, jos sankka sumu yllättää. Silloin on parasta ankkuroida alus suojaiseen paikkaan selvästi syrjässä väylältä ja sen liikenteeltä.
Meriteiden sääntöjen mukaan konealuksen tulee sumussa antaa enintään kahden minuutin välein pitkä 4–6 sekuntia kestävä äänimerkki. Pysähtynyt alus antaa kahden minuutin välein kaksi pitkää äänimerkkiä. Purjevene antaa enintään kahden minuutin välein yhden pitkän ja kaksi lyhyttä äänimerkkiä. Äänimerkkien lisäksi veneessä on aktiivisesti seurattava muiden alusten mahdollisia sumuäänimerkkejä. Yleensä tämä edellyttää oman moottoriäänen ainakin ajoittaista vaientamista. Tutkaheijastin on luonnollisesti nostettava riittävälle korkeudelle.”
(venelehti.fi/wp-content/uploads/vene/library/attachments/tapa7.pdf)
14 Responses
Ansku
Olette ottaneet lumoavan kauniita kuvia! Huikean hienoja maisemia ja suloinen Pikku Merimies siellä uteliaana ja reippaana tutkimassa saarta ♥
Muistan omien tyttöjen kanssa miten hirvittävän kärsimättömästi he aina odottivat saareen / saaristomökille pääsyä ja sekä auto- että venematkat olivat ajoittain hermoja raastavia koko perheelle. Tytöt kun vielä tappelivatkin keskenään, oi niitä aikoja ;)
Me olemme joutuneet keskelle sakeaa merisumua kaksi kertaa ja minusta se oli hyvin epämiellyttävää ja vähän pelottavaakin. Onneksi olimme tutuilla kotivesillä, eikä matka ollut pitkä, joten kummallakin kerralla pääsimme turvallisesti perille.
Toivottavasti tällaisia kesäpäiviä tulee vielä lukuisia lisää! Ei näistä vaan saa koskaan tarpeekseen =D
Vedenneito
Pikku merimies on kyllä semmoinen suloinen tutkija ja tohottaja, mutta kuten suurin osa tietää ei uhmaikäisen kanssa matkustaminen ole mitään helppoa. Voin vain kuvitella vielä kaksi tappelevaa tyyppiä… Puuh ;)
Merisumu on jotenkin kiehtova, mutta tosiaan myös pelottavakin, koska eihän sitä tiedä onko kyseessä kuinka paksu sumuvaippa, kuinka nopeasti se liikkuu ja jos ei ole mahdollisuutta rantautumiseen, niin vakavienkin vaaratilanteiden mahdollisuus on tietysti olemassa. Kipparilla on myös kokemus Pihlajasaaresta lähdöstä hernerokkasumu kintereillään, aikamoista vauhtia tuo pilvimassa pystyykin etenemään.
Tänään oli jo shortsi & toppi -keli täällä pääkaupunkiseudullakin, joten näitä lisää kiitos ihan koko Suomeen! :)
Katinka
Näitä sinun kuvia on kyllä aina niin ihana katsella. Tykkään kovasti niiden värikylläisyysestä ja sommittelusta. Stora Brändö on myös yksi meidän suosikki. Minä vain en suostu kiinnittymään kallioille, kun en uskalla hyppiä niihin kun rantaudutaan =D. Eli laituria odotellessa =D.
Vedenneito
Kipparin mukaan olenkin vähän liiankin sommitteluun paneutuva… Osa kuvistahan on toki Kipparin ottamia ja mielestäni useimmiten ei edes huomaa kumpi kuvan on ottanut (logo vasemmalla = Vedenneidon, logo oikealla = Kipparin), koska sommittelusilmää löytyy häneltäkin, ilman koulutusta tai no ehkä vähän tämä vaimo on opastanut tässä vuosien varrella. ;)
Niiiiiin samaa mieltä tuosta kalliorantautumisen haasteellisuudesta; liukas kallio, joka on hankalalla korkeudella ei ole minunkaan juttuni. Pikku hiljaa sitä kuitenkin tässä harjoitellaan, koska ne upeat nk. luonnonsatamat ovat usein juuri niitä laiturittomia.
Merenneito
Vau mitkä maisemakuvat! Sumu toi teidänkin retkeenne ylläri-jännitystä. Kiitokset tietopaketista – näitä sääilmiöitäkin pitäisi taas kerrata (enkä ole vieläkään oppinut katsomaan pilvistä missä on hyvät purjehdustuulet).
Kivaa, tästä juhannuksesta tosiaan edetään kohti parasta kesäaikaa!
Vedenneito
Tosiaan semmoinen ”vanhan kansan” sääopin peruskurssi olisi kyllä tarpeen meillekin. Jotain jalaspilvistä 12h päästä sataa juttuja kyllä muistan, mutta muutkin luonnonilmiöt olisi hyvä ymmärtää syvemminkin. Täytyykin perehtyä :)
Virtauslangan H
Ihanat kuvat! Sumuun ei kyllä vapaaehtoisesti menisi. Meidät sellainen yllätti viime kesänä aivan keskellä Pohjanlahtea kun olimme tulossa Ruotsista Suomeen. Tutkalla tilanteesta selvittiin. Äänimerkkiä ei ehditty antaa mutta torvi oli jo esillä.
Vedenneito
Porvoon edustalla taisi tässä sunnuntain sumussa pari venettä tarvitakin Meripelastuksen apua, en yhtään ihmettele. Luontoa pitää kunnioittaa, sen ehdoilla vesilläkin mennään tietysti.
Pilvi
Upeat kuvat ja kiinnostavasti kirjoitettu juttu. Me olemme sankan sumun yllättäessä yrittäneet aina ottaa varman päälle: joko ajaa lähimpään satamaan nopeasti sumun etenemisen alta tai suosiolla ankkuroineet väylän reunalle odottelemaan sumun hälvenemistä. Jälkimmäinen on aina tuntunut turvallisimmalta vaihtoehdolta.
Vedenneito
Juuri näin, riskien ottamisen voi jättää veneilyn ulkopuolelle :) Mekin tuumailimme, että jos paha hernerokka iskee päälle, niin ankkuroimme tosiaan väylän reunalle tai vaikka rantaudumme jonkin mökin laituriin – eiköhän siellä kahvit tarjota sumupakolaisille. ;)
merihelmiina
Tulipa kuviesi myötä niin ikävä saaristoon! <3 Tälle kesälle onkin vielä epävarmaa etelämpääm saaristoon pääsy, mutta ainakin Raippaluodossa hetken aikaa mökkeilemme…
Vedenneito
Ymmärrän :) Kaipuu merelle on sieluun kirjoitettua.
viherrys
Niin kauniita kuvia! Huokaisu :-)
Vedenneito
Kiitos Viherrys :)