Suomenlinna, jonka saarista käytettiin alunperin muinaisista merirosvoista juontuvaa nimitystä ”Susiluodot” (Vargskär), on kiehtova kohde kaikenikäisille. Aavan miehistö nautti eniten mystisistä tunneleista, menneen ajan energioista ja erityisesti saarten kauneudesta, johon oman herkän lisänsä antoi kevääseen pukeutunut luonto.
Kolmantena retkipäivänä menimme Kipparin sisaren luokse aamupalalle kulkien jännittävää reittiä telakan ja etelän jyrkkien kallioiden kautta muurien kätköissä sijaitsevalle huoneistolle. Aamu oli lähes tuuleton ja saaret näyttivät parhaat puolensa aamukasteen kimaltaessa nurmilla. Aamut tyynellä merellä/ saarilla ovat aina jotenkin maagisia, aika ikään kuin seisahtuu odottamaan uutta päivää.
Iltapäivälle oli luvassa sadekuuroja, joten pitkän aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat ja suuntasimme Aavan keulan kohti länttä. Päätimme pitää lounastauon Pihlajasaaressa, jonka ravintolakin oli jo auennut. On muuten harmillista miten monet saaristoravintolat avaavat ovensa kunnolla vasta kesäkuussa, osa vasta juhannuksen tienoilla. High season toki alkaa vasta silloin, mutta meitä jäiden lähdöstä lähes ensi lumeen veneileviäkin kun on ja ilomielin ravintoloiden palveluita käyttäisimme muulloinkin kuin keskikesällä.
Pihlajasaaren laitureissa oli vain muutama vene rantautuneina. Lautta toi jonkin verran ihmisiä mukanaan, mutta kaiken kaikkiaan paikka oli ihanan rauhallinen, vain valkoposkihanhien kaakatus (ja papanat…) täytti saaren. Tutkimme saarta kävellen hiekkarantojen puolta kohti ravintolaa. Löysimme myös muutaman leikkipaikan, joihin luonnollisesti oli pysähdyttävä. Kevät oli täälläkin värjännyt kaiken vaaleanvihreäksi ja monet kukat olivat jo puhjenneet väriloistoonsa.
Pihlajasaaren historia on aika mielenkiintoinen, koska saaren puusto hakattiin v. 1855 Krimin sodan aikaan lähes paljaaksi, etteivät englantilaiset käyttäisi saaria tukikohtanaan. 1870 alkaen saarella on ollut kesäasuntoja ja näitä kauniita huviloita löytyy nykyäänkin (Löfgren K-E. & Saloranta P. 2014: 81).
Saaren yleisilme useiden rakennusten osalta alkaa olla mielestäni hieman nuhjaantunut ja meri-ilmasto on kuluttanut puupintoja ei niin pittoreskilla tavalla, vaan pikemminkin likaisen kuluneeksi muuttuneella. Ravintola Pihlajasaari on kokenut kuitenkin mm. kattoremontin ja näyttää nyt komealta.
Taas kerran palvelu oli todella ystävällistä ja pikkuihmisen allergia huomioitiin huolellisesti. Ruoka itsessään (lehtipihvi lisukkeineen) täytti vatsan, muttei mikään Valimon tasoinen elämys ikävä kyllä ollut.
Ravintola Pihlajasaaresta tarttui mukaan alla kuvassa näkyvä ilmainen esite, jossa on paljon mukavia vinkkejä ”Pihlikseen” matkustaville; luontopolusta, tietoa saaren kasveista ja eläimistä sekä historiasta.
Kotimatkalle lähdimme koko miehistö päiväunien tarpeessa ja Pikku merimies nukahtikin lähes heti Aavan etupenkille, kun moottori käynnistyi. Teimme pienen Suvisaariston kierroksen, jotta pienin saisi edes jonkinlaiset päiväunet nukuttua ennen kotisatamaan paluuta.
Sadepilvet olivat jo nousseet myös hieman meren ylle ja vettä ripotteli kuomun päälle. Tavarat saatiin kuitenkin vietyä Aavasta autolle kuivina ja mieli raukeana ajelimme kotiin ilta-auringossa.
ps. Kotipihaamme oli muuttanut tämmöinen tyyppi, jota kippari ampaisi kuvaamaan heti kotiin tultuamme:
________________
Lähteet:
Löfgren K-E. & Saloranta P. 2014. Saariston kätköissä. Karttakeskus. Helsinki.
8 Responses
Myy
Siilit on niin ihania ja sympaattisia, mutta niin oli myös Suomenlinna-trilogia. Mieltä avartava ajatus, ettei aina tarvitse mennä ”merta edemmäksi kalaan”, vaan ”saalis” saattaakin löytyä ihan lähivesiltä. Suomenlinna on aina kiehtonut ja nousee ns. arvoasteikolla korkeaksi, mutta en ole koskaan tutustunut siihen kunnolla. Omalla veneellä ja ajan kanssa hmmm. mahtavaa ja tuon tahdon toteuttaa. Kiitos siis tästä kaunissanaisesta ”raportista” Suomenlinnasta!
ps. kiitos myös hienoista kuvista =)
Vedenneito
Suomenlinna kyllä kirvoitti kirjalliseenkin tunnelmointiin, mukava kuulla, jos pidit. :)
Ansku
Jälleen kerran on pakko kehua näitä sinun upeita kuviasi! Kiitos siis erittäin inspiroivasta ja ihastuttavasta Suomenlinna-koosteesta! :)
Voi miten suloinen siili! Minäkin olen toivorikkaana laittanut vettä ja kissanruokaa kuppeihin pihapensaan juurelle, mutta ei ole siilejä enää muutamaan vuoteen näkynyt. Harmi. Ne kun syövät mm. lehtokotiloita, mokomia ällöttäviä puutarhan tuholaisia ;)
Vedenneito
Kiitos Ansku, jälleen kerran :) Meidän pihalle siili ilmaantui tänä keväänä ja voi sitä onnea! Naapuri oli jo kuulemma ruokkinut ja täytyy itsekin laittaa vettä & kissa- ja koiranruokaa tarjolle. Kuvasta muuten saattaa huomata, että siili paralla on punkki tuossa korvan alapuolella. Että ne pirulaiset leviääkin kaikkialle, kuulemma erityisesti ihanien metsäkauriiden mukana, joita meidänkin tontin lähellä on toisinaan nähty.
Katinka
Nämä kuvat…. aah.. hivelevät silmiäni! Uoeita dynaamisia pilviä. Olen tehnyt saman huomion noista saaristo ravintoloista, että ovat kovin vähän aikaa auki. Kerran oli Vasikkasaaressakin ihan sika ihana kesäpäivä ja ravintola kiinni! Liekö sitten niin ettei ole tarpeeksi kuitenkaan asiakkaita. Teillä oli ihana reissu!
Vedenneito
Kiitos jälleen kerran Katinka <3 Taivas oli näyttävä koko reissun ajan ja laajiksella (Tokina 12-24mm DX, f4) siitä sai vielä enemmän irti kuviinkin. Gula Villan avaa yleisölle kyllä ihan liian myöhään, siellä kun olisimme käyneet mielellään jo heti kauden alussa ja vielä pitää odotella. :(
Helen walker
on tosi surullista, Etta Pihlajasaaren kauniita, vanhoja huviloita ei kunnosteta, vain ne menevat taysin raunioiksi.
Vedenneito
Sanopa muuta, onneksi edes tuota ravintolan rakennusta on nyt kunnostettu.