Tiedättekö ne keväiset aamut, kun tuuli vain hieman väreilee vasta puhjenneissa lehdissä, aurinko värjää maisemaa lempeällä paletillaan ja elämä tuntuu siinä hetkessä ottavan sydämestä tiukan otteen.  – Tällaiseen aamuun me heräsimme Suomenlinnassa.

Perjantaiaamu valkeni kauniin kuulaana ja lämmityslaitekin oli toiminut moitteettomasti poistaen kosteuden sekä lopulta nukuttaen myös Kipparin. Tapahtumarikkaasta illasta huolimatta Pikku merimies oli nukkunut vailla herätyksiä ja pyörintää koko yön läpi – ihana ihme todellakin!

Söimme aamupalan Aavassa, koska Valimo ei ollut vielä auennut. Kippari keitti kahvivedet laiturilla Trangiassa ja aurinko lämmitti lempeästi siinä kevätaamun kahveja juodessamme, kerrankin ei ollut kiire minnekään.

 

 

Aamiaisen jälkeen alkoi Pikku merimieheen tulemaan virtaa ja päätimmekin hoitaa aamupesut nopeasti ja siirtyä saaria tutkimaan. Pienin oli jo edellisenä iltana bongannut Suomenlinnan uljaan kirkon ja halusi päästä sinne, joten Susisaarelta suunnaksi otettiin Iso Mustasaari. Suomenlinnahan koostuu viidestä eri osasta; Iso Mustasaari (Kauppatorin lautan päälaituri ja kirkko), Susisaari (vierasvenesatama sijaitsee täällä) ja Kustaanmiekka, lisäksi viereiset Pikku- ja Länsi Mustasaari.

 

 

Matkalla kirkolle pysähdyimme ihmettelemään siltoja, ohi lipuvia laivoja, lokkeja, ikkunoiden mainioita merellisiä somisteita jne. Pidimme taukohetken Iso Mustasaaren leikkipuistossa Pikku merimiehen tutustuessa leikkipuiston antiin ja lopulta pääsimme kirkolle. Mutta voi sitä pienen ihmisen harmistusta, kirkko olikin kiinni.

Suomenlinnan kirkko on rakennettu vuonna 1854 ja oli alun perin ortodoksinen varuskuntakirkko, jonka paikalla ennen rakentamista oli Sinebrychoffin ensimmäinen ravintolakin. Kirkon majakan valo on muuten Suomen korkein valonlähde, sijaiten 54,2m merenpinnan yläpuolella (Löfgren K-E. & Saloranta P. 2014: 78).

 

 

Matka jatkui kohti Susisaaren tunneleita ja Kustaanmiekkaa. Voitte arvata kuinka innoissaan eräs 3-vuotias oli tunneleiden tutkimisesta taskulampun kanssa. Moniin onkaloihin emme tosin astuneet, koska pikkumiestä hieman pelottikin tunneleiden kostea pimeys ja maakin oli liian vetinen lenkkareille joissakin tunneleissa. Tutkimusretkellämme törmäsimme myös koululaisseurueeseen, jotka selvästi olivat seikkailukierroksella etsien kadonnutta luotsia.

 

 

Nämä Viaporin linnoituksen yhteyteen rakennetut tunnelit kyllä ruokkivat kaikenikäisten mielikuvitusta. Tuntuu kuin liikkuisi ajassa taaksepäin kuulleen tykkien paukkeen ja meren pauhun kallioita vasten, tuntien iholla kiviseinin ikiaikaisen kosteuden ja jossakin kaukana muistoissa on näky taivaanrannassa lipuvista suurista purjelaivoista. Ikään kuin aika olisi jättänyt energiajälkiä näille saarille, niin vahvasti ainakin itse koin paikan hengen.

 

 

Kävely alkoi tuntumaan jo jaloissa ja päätimme pitää pienen aamun toisen kahvitauon. Paikaksi valikoitui kauniissa puuhuvilassa sijaitseva Kahvila Piper, jossa me aikuiset nautimme juusto-mansikkatortun ja Pikku merimies mehujäätelön. Matka jatkui pirteämpänä kohti Kustaanmiekkaa.

 

 

Mantereelle oli alkanut kertymään uhkaavan näköisiä pilviä, ounastelimme josko sade nousee myös saarten päälle. Säätiedotus näytti pilvetöntä Suomenlinnaan, mutta pilviä katsellessa oli usko koetuksella. Tuuli puhalsi erittäin navakasti lounaasta, nostaen vaahtopäitä avomerelle. Päätimme kääntyä takaisin kohti satamaa. Matkalla nälkä yllätti (erityisesti Kipparin), joten pidimme lounastauon Café Chapmanissa. Lounasbuffet oli runsas ja makoisa.

Lounaan jälkeen totesimme Merisään olleen oikeassa, sadepilvet painuivat mantereen suuntaan ja saaret paistattelivat auringossa. Siirryimme Aavan suojiin Pikku merimiehen päiväunille ja päätös jäämisestä toiseksi yöksi oli helppoa – eihän täältä voi lähteä pois :) Päiväunien aikana Kippari teki töitä ”vierassataman etäkonttorissa” ja Vedenneito nautti olemisen sietämättömästä keveydestä. :)

Iltapäivällä kävimme vielä uudestaan leikkipuistossa, kävelyllä ja piipahdimmepa Suomenlinnan panimon terassillakin. Päivällinen nautittiin Kipparin sisko ja hänen ystävänsä seuranamme Valimolla. Nyt lautaselle tuli mm. kuhaa sahramikastikkeella. Taas kerran makunystyröitä hemmoteltiin. Päivällisen aikana miehistön pienin innostui myös valokuvaamaan Kipparin kännykällä ja nyt on pohdinnassa, josko pienimmällekin pitäisi ostaa oma vaikkapa käytetty kamera – niin innokkaasti kuvaamista tuntui harrastavan. – Lukijoille kysymys: minkälaisia kameroita olette lapsillenne hankkineet?

 

 

Ilta oli lähes tuuleton ja tavattoman kaunis. Istuimme Kipparin kanssa iltaa vielä kuohuviinilasillisten kera Aavassa, Pikku merimiehen mentyä hyvillä mielin nukkumaan keulapunkkaan. Seuraava yö oli ihmeiden täyttymys; tyyni meri helli miehistöä, joten me aikuiset havahduimme ensimmäisen kerran klo 4.30 (!!!) ja siitä vielä jatkoimme unia koko miehistön voimin aurinkoiseen aamuun asti.

________________
Lähteet:

Löfgren K-E. & Saloranta P. 2014. Saariston kätköissä. Karttakeskus. Helsinki.