Ensimmäinen risteily

with Ei kommentteja

Aamu alkoi noin kymmenen korvilla kotisatamassa kamojen roudaamisella ja kohtuu innokkaan gastin nuorimmaisen (pikku merimies tai venemies, kuten hän itse totesi) aisoissa pitämisellä. Koillistuuli oli vielä hieman viileä, mutta aamun lämpötilat lupailivat vuodenaikaan nähden lämmintä päivää.

Aavan ensimmäiselle matkalle lähtö alkoi innokkaissa merkeissä; Pikku merimies tarkkaili ihmeissään taivaalla kirkuvia lokkeja, aamukalaan lähteviä kalastajia ja kirkkaana kimmeltävää merta. Veneen keula suunnattiin kohti itää ja meriseikkailu saattoi alkaa. Ensimmäinen rantautuminen tapahtui rauhalliseen Pihlajasaareen, moikkamaan tuttavapariskuntaa, jotka olivat viettäneet kauden ensimmäisen yön AMT-venessään. Ne, jotka tuntevat Pihlajasaaren tietävät, että kesäisin saari on hyvin kansoitettu ja sen uimarannat ovat täynnä auringonpalvojia. Nyt saaren upeat hiekkarannat olivat valkoposkihanhien vallassa ja vain kaksi muuta venettä oli laiturissa meidän lisäksemme.

Lyhyen välipalatauon ja lämmittävien kahvikupposten jälkeen irroitimme köydet. Päätimme jatkaa matkaa kohti Kaunissaarta (Fagerö), koska pienestä tuulesta huolimatta sää oli hyvin suotuisa. Matkalla ohitimme Harakan saaren, Suomenlinnan, Villingin, vain muutaman purje- ja moottoriveneen sekä Kutusärkän lähelle ankkuroituneita kalastajia. Oli rauhallista eikä muiden veneiden aallot vielä tähän aikaan vuodesta häirinneet matkantekoa.

sorsa

Kaunissaaren vesillä tuulen suunta olikin jo muuttunut kaakkosta puhaltavaksi ja meri tyynempi kuin Pihlajasaaren suunnalla oli ollut. Pikku merimiehemme nukahti Vedenneidon syliin jo ennen Kaunissaarta, joten Kippari joutui hoitamaan rantautumisen yksin. Muutama isompi moottorivene oli jo vierassatamassa kiinni. Pikku merimies siirrettiin keulapunkkaan jatkamaan päiväunia pelastusliivit päällä, ei raaskittu ottaa niitä pois heräämisen pelossa. – Nyt oli aika nauttia ensimmäiset rantautumismaljat, shamppanjaa tietysti, kun näin merkittävästä tapahtumasta oli kyse.

Gastin pienimmän nukkuessa päiväunia, me aikuiset nautimme retkileivistä, lämmittävästä kevätauringosta, meren tuoksusta ja täydellisestä rauhan tunteesta, jonka vesillä saavuttaa aina yhtä helposti. Merenneito kirjoitteli ja piirsi veneen lokikirjaan, kipparin ottaessa aurinkoa. Tätä oli kaivattu koko pitkän talven ajan!

WP_20140421_012

Aavan ”todellisen kipparin” herättyä, oli nälän tunne koko miehistöllä valtaisa ja suuntasimmekin nuotiokatokseen grillaamaan eväitä. Toinen venekunta oli jo laittanut grillin lämpimäksi, joten pääsimme lämmöstä osingoille nopeasti. Makkaroiden paistuessa Pikku merimies kikatteli kevätpöhköille sorsille ja heitteli leipää toisen venekunnan pienimmän miehistön jäsenen kanssa. Näkymä Kaunissaaren kalliolta Söderskärin majakkaa kohti oli pysäyttävä; majakan rakennus ja sitä ympäröivät kalliot näkyivät utuisina kuin kangastuksena, jostain menneestä ajasta. Aikamme siinä päivällistä syötyämme päätimme lähteä vielä jatkamaan matkaa kohti majakkaa, koska meri oli tyyntynyt entisestään ja ulappa näytti kovin kutsuvalta. Ruokaa olisi voinut olla enemmänkin, meri-ilma oli siis selvästi lisännyt koko gastin ruokahalua.

Hetken Kaunissaaren kallioita tutkittuamme palasimme takaisin Aavalle, irroitimme köydet ja lähdimme taas matkaan nyt vieläkin ulommas merelle, kohti Söderskärin majakkaa. Ulkosaaristossa tulee aina jotenkin vielä vapautuneempi olo, kuin kaikki olisi mahdollista ja suuri seikkailu alkamassa – hiukan merikin tuntuu siellä arvaamattomammalta. Oli kiehtovaa lähestyä majakkaa, joka nousi kalliolta niin ylväänä kuin vain majakat voivat. Muita veneitä ei näkynyt, vain Survey-merentutkimusalus (?) ja paljon erilaisia vesilintuja kierteli majakan vesialueilla. Etsimme aikamme joissakin kuvissa näkynyttä vierasvenelaituria, mutta sitä ei löytynyt ja kellokin oli kääntynyt jo iltaa kohti. Hieman pettyneinä päätimme jatkaa matkaa kohti kotisatamaa ja tulla takaisin majakalle sitten elokuussa, kun veneiden rantautuminen majakkasaarelle on taas sallittua.

soderskar

soderskar3

Paluumatkalla auringon lämpö alkoi jo hiipua ja hiukan kylmäkin tulla. Pikku merimies hyppi veneen portailta Vedenneidon käsivarsille ja oli selvästi hyvin innoissaan matkan jatkumisesta, pitkästä päivästä huolimatta. Tankkasimme paluumatkalla Sirpalesaaren asemalla 40L (1,902€/ L – veneilylisää taas kerrakseen siis). Kotisatamassa alkoi pitkä päivä tuntua koko miehistössä ja nälkä oli kaikilla aikamoinen. Pienin ei olisi millään jaksanut pysyä paikoillaan, joten sekin asetti haasteita tavaroiden purkamiselle veneestä autoon.

peraaalto

Ensimmäinen risteilymme Aavalla oli nyt ohi ja mieli merestä rentoutunut, jopa väsynyt. Jokainen reissu on tietysti myös opettavainen ja tämän meripäivän opetus liittyy varmasti kahteen seikkaan; riittävään ruokamäärään ja siihen, miten Pikku merimies saadaan pysymään paikoillaan rantautumisissa niin ettei Kipparin tarvitse hoitaa kaikkea yksin.

 

Leave a Reply